Liikunnasta terveyttä ja hyvää mieltä

Hämeenlinnalaisia liikunnan harrastajia on tänä kesänä hemmoteltu, kun Ahveniston maauimala avasi ovensa vuosikymmenten odotuksen jälkeen ja sisälajien huippuhalli Elenia Areena avattiin viime viikonloppuna. Hämeenlinna on saanut jälleen kaksi liikuntapaikkaa, joista monet kaupungit voivat vain unek Lisää

Joulumuistoja Thaimaasta

Mieleenpainuvimmat  joulumuistoni liittyvät Thaimaahan, jossa olen viettänyt kahdeksan joulua elämästäni. Vaikka maassa ei ollut lunta eikä järvi jäässä, eikä pääskykään pitkän matkan päässä, niin lämmin henkäys kävi kesäsäässä ja toi joulun tropiikkiin asti. Bangkokin suomalaisten joulu alkaa Kaune Lisää

Adventin ajatuksia

 Ensimmäisestä adventista alkaa jouluun valmistautuminen. Latinankielinen sanonta adventus Domini, Herran tuleminen, tarkoittaa Kristuksen syntymistä ihmisten keskelle. Adventti on suomalaisessa juhlaperinteessä vuosi vuodelta yhä tärkeämpi juhla. Ensimmäisen adventin Hoosianna -jumalanpalvelukset j Lisää

Lapsuuden kesämuistoja

Kesälomalla, kun on ollut aikaa ajatella muutakin kuin työtä ja politiikkaa, olen muistellut lapsuuden kesiä. Mitkä ovat kirkkaimpia helmiä muistojen helminauhassa? Tässä niistä muutamia. Kokkolan mummilassa paistoi aina aurinko. Mummi ja minä leikkasimme pihalla matonkuteita ja pappa heitteli mansi Lisää

Aikaa läheisille

Palasimme eilen viikon matkalta aurinkoon. Lähdimme reissuun heti viimeisen valtuuston kokouksen jälkeen, pää täynnä ajatuksia ja kysymyksiä. Oli ihana lähteä, vaikka hiukan harmitti blogitapaamisen väliin jääminen. Ehkäpä seuraavalla kerralla tavataan. Matkalla ei ollut mukana tietokonetta, eikä se Lisää

Teki peipponen koivuhun pesän

 Tänään Vanajavesi hohti yhtä sinisenä kuin yllä kaartuva taivas. Ensimmäiset veneet putputtivat järvenselällä ja kalastat narrasivat ahvenia terveyskeskuksen rannassa. Eilen tapasimme virvelöijän, joka oli vetänyt Aulangonrannasta lähes metrin mittaisen hauen. Siinä se sätki kuivalla maalla yhtä hä Lisää

Pyörällä päästään

 Valtakunnallisen ”Vuoden 2009 pyöräilykunta” -arvonimen sai tänä vuonna rakas kotikaupunkimme Hämeenlinna. Monet meistä pyöräilijöistä olivat hämmästyksissään valinnasta. Hämeenlinna lienee aika harvan mielestä kunnostautunut erityisen pyöräily-ystävällisenä kaupunkina. Keskustan läpi on edelleen h Lisää

Verovapaata elämänlaatua

Tänä viikonloppuna olisi ollut tarjolla Kulttuurifoorumia, Europarlamenttivaalien avajaisia ja monenlaista muuta mielenkiintoista. Minun ohjelmassani vanhat hyvät ystävät veivät kuitenkin voiton. Meitä on viiden naisen opiskeluaikainen ystäväporukka, jotka kokoonnumme vuorotellen toistemme luona eri Lisää

Tuhkimotarinoita

Maailmaa on tällä viikolla hämmästyttänyt skotlantilainen täti-ihminen Susan Boyle, joka nousi upealla lauluäänellään Britannian television Got Talent -kykyjenetsintäkilpailun yllätysvoittajaksi. Boyle ei olemuksellaan vakuuttanut sen paremmin tuomaristoa kuin yleisöäkään – ennen kuin hän alko Lisää

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Meillä kävi aamulla pääsiäispupuja, jotka virpoivat, varpoivat ja saivat palkakseen suklaamunia. Pikkunoitia ei näkynyt, vaikka vähän odottelin. Mahtoivatko arvata, että tämän talon emännälle ne kuuluvat vasta pääsiäislauantaihin? Virpominen on vanha ortodoksinen perinne, jonka tarkoituksena on toiv Lisää
css.php