Kevättä odotellessa

 Pilvet ovat peittäneet taivaan ja kevätaurinkoa halajava kansa saa vielä värjötellä talvipalttoossansa. Myös Suomen taloudellisen ja poliittisen taivaan yllä leijailevat tummat pilvet, joiden läpi ei päivä jaksa paistaa. Talouden kevättä ja uuden kasvun ihmettä on odotettu jo pitkään, mutta vieläkä Lisää

Kaupunki asukkaittensa asialla

Hämeenlinnan päättäjät laittavat parhaillaan euroja jonoon ja pohtivat kaupungin ensi vuoden budjettia. Tulevan maanantain kokouksessa kaupunginvaltuusto päättää, mitä palveluita kaupunkilaisille tarjotaan ja miten kaupunkia kehitetään vuonna 2014. Tehtävä ei ole helppo, sillä tarpeita riittää läh Lisää

Hyvinvointia Hämeenlinnaan

Viime viikkoina ovat monet hämeenlinnalaiset pohtineet, millaisessa kaupungissa haluamme tulevaisuudessa asua. Mietintämyssy päässä ovat olleet niin kaupungin työntekijät, nuorten ja vanhusten vaikuttajaraadit kuin poliittiset päättäjätkin. On pohdittu kaupungin arvoja, joiden varassa seisomme sek Lisää
css.php