Historian aarteita etsimässä

Hämeenlinnan kaupunki viettää tänä vuonna 375-vuotissyntymäpäiviään. Vuosisatojen aikana pienestä linnakylästä on kasvanut merkittävä kaupunki, alueensa elinkeinoelämän ja kulttuurin keskus.  Kenraalikuvernööri Pietari Brahen vuonna 1639 myöntämät kaupunkioikeudet olivat lähtölaukaus Hämeenlinnan Lisää

Varjele vakainen Luoja

Tänä vuonna vietämme Kalevalan juhlavuotta. Suomalaisten kansalliseepos täyttää 175 vuotta Kalevalan päivänä 28.2.2010. Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835. Elias Lönnrot kokosi runokokoelman niistä kansanrunoista, joita hän merkitsi muistiin runonkeruumatkoillaan Suomessa sekä Vienan Lisää

Terveisiä Brysselistä

Ystäväni on työskennellyt kaksi vuotta Brysselissä ja kävimme viime keväänä häntä tapaamassa. Oli mielenkiintoista samalla tutustua Euroopan unionin pääkaupunkiin. Bryssel on yli 1000 vuotta vanha kaupunki, jossa nykyaika kohtaa historian. Kaupungin sydän on upea keskiaikainen tori, Grand Place. Se Lisää

Tuhkimotarinoita

Maailmaa on tällä viikolla hämmästyttänyt skotlantilainen täti-ihminen Susan Boyle, joka nousi upealla lauluäänellään Britannian television Got Talent -kykyjenetsintäkilpailun yllätysvoittajaksi. Boyle ei olemuksellaan vakuuttanut sen paremmin tuomaristoa kuin yleisöäkään – ennen kuin hän alko Lisää

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Meillä kävi aamulla pääsiäispupuja, jotka virpoivat, varpoivat ja saivat palkakseen suklaamunia. Pikkunoitia ei näkynyt, vaikka vähän odottelin. Mahtoivatko arvata, että tämän talon emännälle ne kuuluvat vasta pääsiäislauantaihin? Virpominen on vanha ortodoksinen perinne, jonka tarkoituksena on toiv Lisää

Seurakunnat kotouttamistyön edelläkävijöinä

Olin tänään seurakunnan musiikkijuhlassa. Perhekuorossa lauloivat innokkaina myös kongolaiset kaksospojat – selvällä suomen kielellä. Oli ilo katsoa veljesten reipasta laulua. Mietin itsekseni, että tämä on maahanmuuttajien kotouttamistyötä parhaimmillaan. Seurakunnat ovat toimineet maahanmuut Lisää

Väri-iloa kaupunkikuvaan

Teimme hiihtolomalla muutaman päivän matkan Barcelonaan.  Kaupunki oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen. Antonio Gaudin mielikuvituksellinen arkkitehtuuri sai hyvälle tuulelle. Picasson ja  Miron taidemuseot panivat ihmettelemään ihmisen mielen liikkeitä. Kävelykatujen ihmispatsaat saivat hämm Lisää
css.php