Inhimillinen vanhuus

 Vanhuus on elämänvaihe, joka saavuttaa ennen pitkää meistä jokaisen. Vaikka eläkkeelle jäävät ovat nykyään yhä terveempiä ja omasta kunnostaan huolehtivia, niin ikääntymistä ei voi estää. Vuodet vierivät ja vähitellen auttajasta tulee autettava. Kaikissa elämänvaiheissa ihminen haluaa kuitenkin tulla kohdatuksi ihmisenä.

Omat ajatukseni ovat pyörineet ikääntymisen haasteissa seuratessani lähiomaisten toimintakyvyn nopeaa heikentymistä. Itsenäiseen aikuisuuteen tottuneelle seniorille ei ole aina helppoa myöntää, että tarvitsee ulkopuolista apua. Suomessa elää vahvana itse tekemisen kulttuuri, eikä etenkään vanhempi polvi ole tottunut ostamaan palveluita. Ikääntyessä on kuitenkin lupa ajatella itseään ja käyttää varoja oman elämisen helpottamiseen.

Ikääntymiseen on viisasta valmistautua hyvissä ajoin.  82-vuotias isäni asuu sokkeloisessa vanhassa omakotitalossa, jota ei ole suunniteltu rollaattorilla kulkemista varten. Liikkuminen on tullut yhä vaivalloisemmaksi, mutta isääni lienee turha houkutella kerrostalon asukkaaksi niin kauan kuin elämä edes jotenkuten onnistuu omassa talossa.  Täytyy toivoa, että isän jalka nousee vielä pitkään.

Hämeenlinnan asukkaista keskimääräistä suurempi osa kuuluu ikäihmisiin. On tärkeää rakentaa esteettömiä asuntoja ja kaavoittaa asuinalueita, jossa palvelut ovat lähellä. Tästä hyvä esimerkki on Keinusaaren alue sekä Iittalan keskustaan rakentuva ikäihmisten palvelukeskus. Toivottavasti keskustan uusille asuinalueille rakennetaan myös vanhusten liikuntapuisto, josta Hämeenlinnan vanhusneuvosto on tehnyt aloitteen jo vuosia sitten.

Vaikka asuminen olisi järjestetty hyvin ja palvelutkin pelaisivat, niin yksinäisyys on monen vanhuksen suuri ongelma. Tutkimusten mukaan puolet yli 75-vuotiaista asuu yksin ja yhä useampi elää ilman läheisiä kontakteja. Toisia vaivaa masennus tai muut mielenterveyden häiriöt. Liikkumisen vaikeudet vangitsevat vanhukset kotiinsa odottamaan sitä, että joku tulisi käymään tai veisi ulos.

Kristillisdemokraatit ovat jo pitkään puhuneet lähimmäisyhteiskunnasta, jossa tavalliset kansalaiset ottavat vastuuta lähimmäisistään. Vanhusten luona käyminen, ulkoiluttaminen ja juttuseura on sellaista, mitä meistä jokainen osaa tehdä. Yhteiskunta ei voi koskaan palkata tarpeeksi työntekijöitä hoitamaan ihmisten yksinäisyyttä ja toisen ihmisen kaipuuta. Tarvitaan lähimmäisiä, ystäviä ja naapureita.

Uudet vanhusten hoitosuositukset lähtevät siitä, että ihminen asuu omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Vuonna 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei kuitenkaan juuri anna eväitä siihen, mitä hyvä kotihoito sisältää. Kotihoito ei saa olla vain vanhuksen säilyttämistä neljän seinän sisällä. Sen tulee olla kuntouttavaa ja tukea vanhuksen toimintakyvyn säilymistä. Valitettavasti kiireiset kotihoitajat eivät yleensä ehdi tehdä muuta kuin kaikkein välttämättömimmän.

Ikäihmisten hyvinvointia ja kotona pärjäämistä edistää kuntouttava päivätoiminta, jota on järjestetty muutamassa vanhustenhuollon yksikössä.  Toiminnallinen päivä yhdessä toisten kanssa tuo virkistystä ja henkistä hyvinvointia ikäihmiselle itselleen sekä suo lepopäivän omaishoitajalle. Tällaisia kotona asumista tukevia toimintamuotoja kannattaa edelleen kehittää.

Vanhainkoteja ollaan muuttamassa palvelutaloiksi korostaen sitä, että asunto on vanhuksen koti. Tällöin vanhuksella tulisi myös olla enemmän päätösvaltaa siihen, miten hän asuu omassa kodissaan.  Miksi herättää seitsemältä, kun ei ole minnekään kiire? Vanhuus ei ole sairaus, eikä vanhuksia tule nähdä hankalina hoidokkeina, vaan loppuun asti arvokkaina aikuisina ihmisinä.

Hymy, kosketus, ovelle koputus ja lämmin sana ei vie paljoa aikaa, eikä maksa mitään. Se kuitenkin viestittää kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.

(Julkaistu Hämeen Sanomien Vieralija-palstalla 29.1.2017)

 

3 kommenttia artikkeliin “Inhimillinen vanhuus”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Nuohan ovat jo pitempään esillä olleita tavoitteita, jotka ilmeisesti hautaustoimisto aikanaan hoitaa.
    Kaiken aikaa keksitään uutta ja ihmeellistä. Pankit toitottavat, että muutaman vuoden sisällä laskujen maksu tapahtuu kännykän välityksellä. Siinä monen muorin ja vaarin perikunta ihmettelee minne vanhuksen rahat on hävinneet. Tai sitten tarvitsee palkata leegio pienipalkkaisia avustajia hoitamaan heidän asioitaan ja tietysti vanhuksen omalla kustannuksella.
    Itse en koskaan ole nähnyt puhelimella muuta käyttöä kuin puhelujen soittaminen ja vastaanottaminen. No ehkä tekstiviestikin menettelee, Tietysti monella on aikaa twiittailla ja chattailla ja tehdä muuta tarpeetonta työaikanaan ja opetella kännykkänsä muita ominaisuuksia. Tämä on omakohtainen havainto viimeisiltä työvuosilta.
    Vielä jos yksinäinen vanhus joutuu laitoshoitoon ja Hänellä on omaisuutta hankkii kunta kalleimman mahdollisen hoitopaikan ja laittaa vanhuksen omaisuuden sileäksi paljon omaisilta kyselemättä. Halvempi löytyy sitten kun omaisuus on laitettu silvuplee. Siksihän yksityiset hoitolaitokset menestyvät. Hävytöntä ja yhteiskunnan hyväksymää. Ei kun kaikki sileeksi vielä kun pystyy itse nauttimaan.

  2. avatar tapio13 sanoo:

    Teija(kin) on näköjään kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen herännyt kirjoittamaan – ei kai tulevat kunnalisvaalit voi mitenkään olla innoittajana?

  3. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tässäpä Teijan hurskastelua:

    ”Ikäihmisten hyvinvointia ja kotona pärjäämistä edistää kuntouttava päivätoiminta, jota on järjestetty muutamassa vanhustenhuollon yksikössä. Toiminnallinen päivä yhdessä toisten kanssa tuo virkistystä ja henkistä hyvinvointia ikäihmiselle itselleen sekä suo lepopäivän omaishoitajalle. Tällaisia kotona asumista tukevia toimintamuotoja kannattaa edelleen kehittää.”

    Ja sitten totuus:

    Lammilla lopetettiin vanhusten saunottaminen ja korvattiin kotihoitajan pikakäynnillä kotona, jossa peseytyminen on liki mahdottomuus.
    Omituista jotta maanantaina valtuustossa asian esille tuonut valtuutettu naureskeli asialleen?
    Kaippa hänelläkin on vaalikiima alkanut?

Jätä kommentti

css.php