Oi maamme Suomi, synnyinmaa

Itsenäisyyspäivänä Ylihuomenna juhlimme Suomen 97:ttä itsenäisyyspäivää. Liput liehuvat saloissa, puolustusvoimat järjestää valtakunnalliseen paraatiinsa Hämeenlinnassa ja Porilaisten marssi kajahtaa. Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä pohtia, mitä itsenäisyys meille tänä päivänä merkitsee.

Koulussa kyselin oppilailtani, mitä heille tulee mieleen sanasta itsenäisyys. Monet tiesivät, että Suomella on oma presidentti, siniristilippu ja kansallislaulu. Yksi osasi kertoa, että täällä noudatetaan Suomen lakia, eivätkä muut maat saa määräillä meitä. Toinen muisti, että ennen vanhaan Suomessa oli oma raha, markka. Kaikki olivat sitä mieltä, että itsenäisyys on tärkeä asia ja on hienoa, ettei Suomessa ole ollut enää pitkään aikaan sotia.

Viime vuosina olen kuitenkin joutunut kertomaan oppilailleni, että vaikka saamme juhlia itsenäisyyttä, niin Suomi ei ole enää niin itsenäinen kuin joskus ennen. Meillä on Suomen laki, mutta yli puolet uusista laeistamme tulee EU:n kautta. Meillä ei ole enää omaa rahaa, vaan yhteinen valuutta euro, jonka arvoon emme pysty itse vaikuttamaan. Olemme osa Eurooppaa ja maailmaa, yhä riippuvaisempia toinen toisistamme. Kuitenkin Suomi on itsenäinen tasavalta, eikä osa mitään muuta valtiota. Siksi saamme tänäkin vuonna kiitollisin mielin juhlia Suomen itsenäisyyspäivää.

 

Koti, uskonto ja isänmaa

Suomalaisten perinteisiä arvoja ovat olleet koti, uskonto ja isänmaa. Koti ja perhe ovat vuosien saatossa nousseet yhä korkeammalle sijalle arvojen tärkeysjärjestyksessä. Näin ainakin monissa kyselyissä suomalaiset ovat kertoneet, vaikka käytännön toimenpiteet puhuvat usein muuta. Uskon ja uskonnon merkitys on sen sijaan korostunut aina vaikeina aikoina, kun kansa on etsinyt turvaa Jumalasta.

Kolmas perinteisistä arvoista on isänmaallisuus. Suomalaiset lienevät isänmaallista kansaa, vaikka isänmaallisuus onkin usein jäänyt vain kauniiksi korulauseiksi. Sotiemme veteraanit osoittivat sellaista isänmaallisuutta, johon meidän ei toivottavasti tarvitse enää koskaan yltää. Tämän päivän isänmaallisuus voisikin olla käytännön tekoja, joita meistä jokainen meistä pystyy tekemään. Isänmaallisuutta on ostaa suomalaisia tuotteita, vaikka ulkomaisia saisi edullisemmin. Isänmaallisuutta on maksaa verot kotimaahan, eikä tallettaa yrityksen tuottoja veroparatiiseihin. Isänmaallisuutta on tehdä työnsä hyvin, jotta maineella suomalaisesta laadusta olisi edelleen katetta.

Suomen säilyminen itsenäisenä maana vaatii tekoja myös valtiovallan taholta. Puolustusmäärärahojen on oltava riittäviä, jotta kalustoa voidaan uusia ja puolustuksemme on uskottavaa. Valtion velkaantumisen on loputtava, jotta emme joudu Kreikan tavoin Euroopan unionin käsiohjaukseen. Energiaomavaraisuutta on syytä pyrkiä nostamaan ja kotimaisesta ruokatuotannosta on pidettävä huolta. Hyvät naapuruussuhteet niin itä- kuin länsinaapuriin täytyy säilyttää. Valtiomiestaidoilla on nyt kysyntää.

Itsenäisyyden tärkein merkitys on vapaus. Se on vapautta päättää omista asioista ja vapautta tehdä omia ratkaisuja, niin valtion, kunnan kuin yksilönkin tasolla. Se on myös vapautta ajatella itsenäisesti ja ilmaista omat ajatuksensa vapaasti. Me suomalaiset olemme historiamme ja sijaintimme vuoksi tottuneet kumartamaan niin itään kuin länteen. Siinä on varmasti ollut oma viisautensa. Nyt voisi kuitenkin olla aika tehdä itsenäisesti kauaskantoisia ratkaisuja Suomen tulevaisuuden parhaaksi.

 

Jumala ompi linnamme

Itsenäisellä Suomella on ollut onni saada hyviä valtionjohtajia. Sodan ajan presidentti Kyösti Kallio tiesi, että kansamme turva on Jumalassa ja hänen Sanassaan. Siksi hän opasti kansaansa sanoin, joista myös me voimme ottaa oppia: ”Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”

75 vuotta sitten itsenäisyyspäivänä 6.12.1939 presidentti Kallio piti radiopuheen. Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen oli kulunut viikko. Tämä kuuden ja puolen minuutin puhe päättyi presidentin vakaviin sanoihin: ”Kaikukoon tänä itsenäisyyspäivämme kaikkialla maassamme entistä voimakkaampana kansallemme tuttu 400 vuotta vanha Lutherin virsi Jumala ompi linnamme”.
Tämä virsi on ajankohtainen myös itsenäisyyspäivänä 2014.

Julkaistu Hämeen Sanomien Vierailija-palstalla 4.12.2014

 

 

14 kommenttia artikkeliin “Oi maamme Suomi, synnyinmaa”
  1. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Hienosti kirjoitettu, Teija! Juhlikaamme huomenna arvokkaasti tätä juhlapäivää.
    Toivotaan myös, että tuo viime vuonna Tampereella riehunut yhteiskunnan pohjasakka, antaisi meidän viettää, tätä meille suomalaisille niin tärkeää, muistojuhlaa sillä kunnioituksella, joka sille kuuluu!
    Tapsa

    • avatar Teija sanoo:

      Kiitos, Tapsa! Joo, samaa toivon minäkin. Ymmärrän toki huolen yhteiskunnan kahtiajakautumisesta ja siinä meillä riittää haastetta, ettei kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvene. Ei Linnan juhlien häiriköiminen kuitenkaan mitenkään edistä sitä asiaa, mitä riehujat tavoittelevat. Päinvastoin.

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Vaikka pidän itseäni isänmaallisena ja vapaa ja riippumaton Suomi on minulle tärkeä, en kuitenkaan suhtaudu asiaan yhtä paatoksellisesti kuin TA. Kunnioitan vanhoja arvoja ne ovat osin minulle myös pyhiä. Kuulun sukupolveen, jonka edustajat mollasivat sotaveteraaneja-tätä en koskaan ymmärtänyt, en silloin enkä vieläkään. Silvon kanssa olen samaa mieltä tästä joutoporukasta joka osoittaa mieltään näitä muistojuhlia kohtaa, jos täällä ei ole hyvä olla menköön hakemaan sosiaaliturvansa muualta. Tosin itsekin osoitan mieltä olemalla menemättä itsenäisyysfantasian j a jättämällä katsomatta Linnan Tuntemattoman. Lipun toki vedän salkoon.

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Tarkennuksena, en väheksy itsenäisyysfantasiaa, nykypolvi vaatii sirkushuveja. Kai veronmaksajien tulee heille se kustantaa. Itse en sitä tarvitse. Itselle riittää vaatimattomat ja perinteiset muistelut. Olen mies, vanhanaikainen.

    • avatar Teija sanoo:

      Vai olen minä paatoksellinen… No, kai se kuuluu opettajan rooliin 😉 Isänmaallisuus varmasti myös lisääntyi ulkomailla viettämieni vuosien aikana. Joo, kyllä minä arvostan tätä maata ja siksi olen aika huolestunut siitä kehityssuunnasta, joita monissa asioissa näen tällä hetkellä.

      Hämeenlinnan itsenäisyysfantasia on valtavan vapaaehtoisjoukon suuri ponnistus, jota kannattaa kyllä mennä katsomaan. Aivan upeita nuorten taitureiden esityksiä! Itse en valitettavasti pääse katsomaan, kun olen mukana puolustusvoimain valtakunnallisen paraatin tapahtumissa.

  4. avatar olavi.romppanen sanoo:

    Kiitokset teijalle. Olen aina arvostanut tapaasi tehdä paikallispolitiikkaa ja kirjoituksesi vain tukee käsitystäni muutenkin sinusta. Kiemungilla et. kumppaneilla olisi paljon opittavaa sinulta.

  5. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Itsenäisyyspäivän vietto on minusta paatoksellisin juhlapäivä mitä Suomessa vietetään. Mielipiteeseeni saattaa vaikuttaa kotiopetukseni isältäni joka neljä sotaa läpikäyneenä ei suostunut puhumaan ryssistä.

    Ensimmäisen ”sotansa” hän vietti nykytermein ”maan sisäisenä pakolaisena” kukiessaan härkävaunussa Viipurinläänin Pyhäjärveltä Pohjanmaan Ylivieskaan. Matka kesti heli-maaliskuun vaihteesta vappuun 1918. Hän oli perheen vanhin lapsi 11v. lapsia oli viisi nuorimmat kaksoset puolivuotiaita. Toinen kuoli nälkään ja kylmään pohjanmaalla ja isäni hautasi hänet isänsä kanssa hautausmaan aidan viereen. Matkaa tehtiin jotta päästäis sinne missä työtä ja leipää olisi, eli rautatietyömaalla Iisalmi-Ylivieska.

    Loput sodat hän palveli talvi, jatko ja lapin rautatieläsenä sinne mihin käskettiin, rautatiepataljoonaan. Henkensä uhalla hän avusti, tuomalla suomalaisten hylkäämää ruokaa, siirtoleireille tuotua karjalan vallatun alueen väestöä jotka nälissään ja viluissaan piikkilanka-aitojen takana olivat ns. vapautetussa karjalassa.

    Itsenäisyyspäivää hän ei koskaan viettänyt se oli tavallinen arkipäivä pienviljelijän töineen. Myös minulle se oli työpäivä jo koululaisena koska koulua ei ollut.

    Jotkut paheksuvat näitä itsenäisyysjuhlien yhteydessä olevia, ihan luvallisia mielenosoituksia. Viimevuonna Tampereella tosin tapahtui ylilyöntejä mutta ulkopuolisten ei ns. kiekkovieraiden taholta. Samoin paikallinen poliisipäällikkä munasi itsensä haukkumalla julkisesti mielenosoittajia roskajoukoksi. Hänhän sai esimiehiltään nuhteet käytöksestää. Toivottavasti poliisilaitos kiinittää huomiota käyttäytymiseen julkisuudessa.
    Muistan asuessani Hesas jotta näitä on ollut tavalla jos toisella ainakin 70- luvulta lähtien.
    Samoin on ollut vappumarssien häritsijöitä aina kristillisistä piireistä natsi ja oikeistopiireihin. Julkisuudessa vaan näitä ei ole paheksuttu, eikä heillä ole ollut mitään lupaakaan toiminnalleen, siis ilmoitusta polisille mielenosoituksesta, toisin kuin esim ”kiekkovierailla”.
    Täytyisi kaikkien muistaa jotta Suomessa on vapaus esittää oma mielipide vaikka sitten itsenäisyyspäivänä Kauppatorilla.
    Onneksi saan taas ensikäden tietoa tapahtumista kun ”perheestäni on edustus paikalla”!
    Linnanjuhlista olen aina ihmetellyt mitä siellä tekevät ns. työväenluokan edustajat pukeutuneena riikinkukoiksi romua kaulat täynnä ja pingviini-puku päällä. Olis rehellistä olla sielläkin kuin työmiehen kuuluu juhlia tumma puku ja ei kunniamerkkejä. Eikä viinaa päähän liikaa ettei käytöstavat unohdu.
    Tätä ”ohjetta” on varsin harva noudattanut ja siinä menee raja, se mun äänestämisen raja. Riikinkukkoja en äänestä mihinkään. Ja piste.

    Mitä itsenäisyys on?
    Ollessani nuori kerrottiin jotta nyky-nuoriso vie Suomen tilaan jossa raha ei ole markka ja passisa on punaset kannet.
    Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa lisäksi itse emme eduskunnan välityksellä asioistamme päätä vaan sen tekevät muut Brysselis ja muualla rahamaailman keskuksissa.
    Kenraalit puhuvat uskottavasta puolustuksesta tietäen aivan hyvin jotta jos Venäjä tai Nato tai jokin muu hyvin asestautunut valtio haluaa tuhota Suomen sen puolustus kestää tunteja, parhaassa tapauksessa muutaman päivän.
    Nyt kun ei tartte tulla Ihantalan kautta tankeilla riittää täsmäohjukset elintärkeisiin paikkoihin niin Suomessa kaikki on stop. Kuvitelkaa itse jos mikään mikä tarvitsee vaikkapa sähkövirtaa tai öjytuotteita toimiakseen ei toimi. Ei rahaa ei ruokaa ei lämpöä ei vettä, ei pääse mihkään mikään ei kulje. Omavaraisia ei olla edes armeijan näkkileivässä! Suomen kaupungit ei tätä kestä. Maaseudulla on hankalaa jo muutenkin.

    Mitäpä olis se syy jotta alkaisin juhlistaa tätä ”itsenäisyyttä”?

    • avatar Teija sanoo:

      Meillä jokaisella on oma taustamme, joka vaikuttaa siihen, miten me koemme juhlat ja ylipäätään eri asiat. Vapaassa maassa on oikeus juhlia tai olla juhlimatta, itsenäisyyttä tai mitään muutakaan. Minä toivottelen sitten sinulle leppoisaa lauantai-iltaa ja hyvää joulun odotusta!

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        Kiitos Teija!
        Ja sitä samaa Sinulle ja perheellesi!
        Tänään olisin ”viettänyt itsenäisyyttäni” rankametsässä mutta ”syntymälaiskana” kuten Leo, en viittiny lähteä itteeni kastelee kun räntää satoi.
        Tidätkö mistä on saanut alkunsa tapa laittaa kaksi kynttilää itsenäisyyspäivänä ikkunalle? Sillä on pitkä perinne ja se juontuu eräästä ei niinkään ”laillisesta” teosta.

  6. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Jotenkin tuntuu, kun järjestämme kaupungin toimesta tällaisen itsenäisyysfantasian, että se on tärkeämpi järjestäjilleen. mutta niinhän se on aina. Tärkeintä on näkyvyys kuin todellinen ajatus. valitan kyynistä ajattelutapaani. En lienee väärässä.

  7. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Suomi julistautui itsenäiseksi 6 joulukuuta 1917- menetti itsenäisyytensä 1993 suoritetun neuvoa-antavan kansanäänestyksen perusteella liittymisestä Euroopan Unioniin . tämä liittyminen suoritettii lähes ainaoana perusteena se porkkanaksi laadittu houkute, että Suomi sai alkuun muuatmia miljoonia EU-maataloustukia, enemmän kuin maksoi EUlle.
    Nyttemminhän asit ovat kääntyneet päinvastaiseksi. Suomi on maksanut Kreikan ja muiden maiden ylivarojensa hankkimia ökyvelkoja miljardien edestä ja maksamiselle ei ole näkyvissä loppua. Samaan aikaan suomessa joudutaan luopumaan monista asioista kun sitävastoin apua saaneet maat jättävät asiansa edelleenkin hoitamatta.

    Voimmeko me Suomalaiset edelleenkin sanoa olevamme itsenäisiä, kun kaikki tärkeimmät maamme tulevaisuuteen liittyvät asit täytyy hyväksytyttää EU parlamentissa?

    Viettäkäämme vaan tästälähtien Suomen Itsenäisyys nimisen vainajan muistojuhlaa! RIP. 1917 – 1993. = 76 v.

Jätä kommentti

css.php