Investointi tulevaisuuteen

happy_children.png Olen toiminut opettajana 26 vuotta. Näiden vuosien aikana moni asia koulussa on muuttunut. Enää ei kirjaintauluissa lue ”N niin kuin neekeri” eikä luistelutunnilla leikitä ”Kuka pelkää mustaa miestä”.  Enää ei nousta seisomaan vastatessa eikä seisota nurkassa häpeämässä. Työtavat ovat kehittyneet, opetusvälineet parantuneet ja kouluruokakin monipuolistunut. Pisa-tutkimus mairittelee meitä tuloksillaan ja lukutaidossa olemme Euroopan kärkeä.

Koulu on muuttunut, mutta kaikki muutokset eivät välttämättä ole olleet myönteisiä. Pahoinvointia ja masennusta esiintyy jo alaluokkalaisilla. Käytöstavat ovat kadonneet ja monella nuorella on elämänhallinta hukassa. Niin tosin taitaa olla monen oppilaan vanhemmillakin. Osa kodeista tuntuu ulkoistaneen kasvatustyön koululle ja vanhemmuuden yhteiskunnalle.

Monikulttuurisuus rynnistää kouluun maahanmuuttajien muodossa ja opettajan pitäisi osata ottaa huomioon jokaisen oppilaan kulttuuri, tavat ja uskonto. Koulujen monikulttuurisuus voi rikastuttaa kouluyhteisöä, mutta se asettaa kuitenkin opettajat monien uusien tilanteiden ja kysymysten eteen.

Peruskoulussa luodaan pohja koko myöhemmälle oppimiselle ja opiskelulle. Hyvät taidot äidinkielessä, matematiikassa ja vieraissa kielissä luovat vahvan perustan, jonka varaan on helppo rakentaa jatko-opiskelua.  Peruskoulussa harjoitellaan  myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, jotka ovat yhä tärkeämpiä tulevaisuuden työelämässä.

Kuitenkin koulu saa jatkuvasti sinnitellä yhä tiukemman talouden keskellä. Opettajat säästävät ja pihistävät, laskevat lyijykyniä, kierrättävät kirjoja ja koettavat venyä täyttääkseen opetussuunnitelmien vaatimukset. Samalla he tuntevat huonoa omaatuntoa siitä, etteivät ehdi auttaa, neuvoa ja kuunnella kaikkia oppilaita ja eriyttää opetustaan tarpeeksi.

Mitä pienemmästä oppilaasta on kysymys, sitä enemmän hän tarvitsee opettajan aikaa ja turvallista kouluyhteisöä, tilaa kasvamiseen. Lapsen kasvamisessa  ei auta kiire eikä tehokkuusajattelu, eikä sen kasvun tuloksia välttämättä voida mitata Pisa-testeillä.

Jokainen alakoulun opettaja toivoo, että jossain kaukana koulupolun päässä elämään astuu tasapainoinen ja työkykyinen nuori aikuinen, joka osaa kantaa vastuuta niin itsestä kuin toisista. Hyvinvoiva ja osaava nuori on eläketakuu myös Suomen ikääntyvälle väestölle. Olemmeko vieläkään ymmärtäneet, että sijoittaminen lapsiin, nuoriin ja koulutukseen on yhteiskuntamme tärkein investointi? Pääoma on arvokasta, tuotto-odotukset korkeat ja sijoituksen huonon hoitamisen riski valtava.

Kommentti artikkeliin “Investointi tulevaisuuteen”
  1. avatar Jur.kand. sanoo:

    Rinnakkaiskoulujärjestelmän aikana vähävaraisista perheistäkin lähetettiin lapsia oppikouluun. Maksullinen oppikoulu pani lapsetkin yrittämään parhaansa. Jo arvostetun, kielillä painotetun keskikoulun suorittaminen avasi ovia yhteiskunnan portailla joko jatkokoulutukseen tai suoraan työelämään. Vielä kun isäni oli sotavankeudessa ja Karjalan koti menetettynä, äiti sijoitti korvausrahojen pienen ensipotin kahden vanhimman lapsen lähettämiseksi Varsinais-Suomen evakkokodista Haminaan Koivistolta evakuoituun oppikouluun ja koulukotiin. Paikkakuntalaiset jyväjemmarit ihmettelivät, että oikein tyttöjä koulutetaan. Mitäpä järkeä siinä, he tuumailivat, kun kuitenkin naimisiin menevät. ”Saavatpahan koulutetumman aviomiehen”, äiti heitti takaisin. Niinhän siinä sitten kävikin. Että sellaista kulttuurihakuisuutta evakko-oloissa heti sodan jälkeen. Koko katras pääsi opintielle niinä vuosina. Siksi siunaamme vanhempiemme muistoa ja silloista oppikoulujärjestelmää.

Jätä kommentti

css.php