Syntymäpäivämietteitä

Synttärikakku.jpgKulunut heinäkuu oli suvussamme syntymäpäivien aikaa.  Kuun alussa veljenpoikani saavutti ensimmäisen täyden kymmenensä. Kuukauden lopulla juhlimme mieheni puolta vuosisataa ja isäni kolmea varttia. Kaikki juhlat olivat erilaisia, mutta päivänsankareille tärkeitä, ikimuistoisia hetkiä.

Isäni 75-vuotispäivillä oli koolla koko ”vanha suku”. Puhetta ja ääntä riitti, kun muisteltiin töitä ja askareita lapsena maalla. Vielä olivat kaikki sisarukset yhdessä, vielä toimi kaikkien muisti, vielä sai nuori polvi kuunnella vanhojen miesten tarinoita.

Katsellessani  juhlaväkeä minulle tuli hiukan haikea mieli. Setäni ja tätini ovat jo ikääntyneet, eivätkä ehkä ole enää mukana seuraavissa juhlissa. Yhteinen hetki tuntui äkkiä äärettömän arvokkaalta. Seurasin 5-vuotiasta veljentyttöäni, joka viihtyi hyvin vaarin sylissä. Kunpa Emma saisi pitää vielä pitkään vaarinsa! Kunpa minä saisin pitää luonani ne ihmiset, joiden kanssa olen alusta asti kulkenut elämän matkaa. Elämä on kuitenkin myös luopumista ja hyvästien jättämistä.

Puhe isälle jäi pitämättä. Olisin voinut kiittää arvokkaasta perinnöstä, jota ei voi rahassa mitata. Kiittää rohkeudesta, voimakkaasta luonteesta ja uskosta siihen, että kaikkiin ongelmiin löytyy aina ratkaisu. Kiittää henkisestä ja hengellisestä pääomasta, jota isä on aina arvostanut enemmän kuin materiaa.

Unohdamme usein, että läheiset ovat meille lahjaa. He ovat vain lainassa ja jonain päivänä he eivät enää ole luonamme. Emme voi kysyä, kuunnella, kiittää, pyytää anteeksi, ottaa syliin. Olisiko parempi tehdä niin tänään?

Jätä kommentti

css.php