Lapsuuden kesämuistoja

Kesälomalla, kun on ollut aikaa ajatella muutakin kuin työtä ja politiikkaa, olen muistellut lapsuuden kesiä. Mitkä ovat kirkkaimpia helmiä muistojen helminauhassa? Tässä niistä muutamia.

Kokkolan mummilassa paistoi aina aurinko. Mummi ja minä leikkasimme pihalla matonkuteita ja pappa heitteli mansikkamaalta kypsiä mansikoita syötäväksi. Mummin ja papan välissä oli lämmintä ja turvallista nukkua. Aamulla heräsin keittiön kaappikellon lyöntiin.

Enojen huvilalla lämpeni sauna joka ilta. Lauantaisin soudettiin saaresta rantaan ja käytiin kauppa-autolla. Sain juhlan kunniaksi pullon saunalimsaa. Oli vaikeaa valita, ottaisiko punaista vadelmaa vai vihreää päärynää.

Mummolassa maalla sai kesällä nukkua luhtiaitassa. Siellä oli pimeää ja viileää ja parrut täynnä vanhoja ryijyjä. Heinäladossa oli jännittävää hyppiä serkkujen kanssa, vaikka välillä tömähtikin lattialle. Ruuhijärven vesi oli lämmintä ja kirkasta.

Kerran teimme äidin ja isän kanssa pitkän pyöräretken Lahdesta Villähteelle. Jaksoin polkea koko matkan aivan itse. Välillä syötiin eväitä ja käytiin uimassa. Isä ja äiti eivät riidelleet koko matkalla yhtään.

Ihmisen muisti on merkillinen. Ikävät asiat painuvat unholaan ja mukavat muistot nousevat pintaan. Se on armollista. Vahvimman muistijäljen jättävät usein aivan toisenlaiset asiat kuin mitä vanhemmat kuvittelevat. Kiireetön yhdessäolo ja yhdessä tehdyt arjen askareet ovat monelle lapselle tärkeämpiä kuin suurella rahalla ostetut huvipuistokierrokset.

Kerätään tänä kesänä kauniita muistoja niin omaan kuin lastemme muistojen helminauhaan. Siispä yhdessä uimaan, kalastamaan, eväsretkelle luontoon. Nyt ei ainakaan sää ole esteenä.

Ihanaa kesää ja sopuisaa lomaa!

Enojen huvilalla 3.jpg

6 kommenttia artikkeliin “Lapsuuden kesämuistoja”
  1. avatar vainio marjaliisa sanoo:

    Hei Teija, olen monesti miettinyt miksi ne lapsuuden kesät oavt lämpöisiä ja aurinkoisia, ehkä siksi että lapsen mieli on avoin kaikelle muutokselle , myös vuodenaikojen vaihtumiselle. Ja valon lisääntyminen saa mielen innostumaan ja virkistymään.
    Omatkin muistoni lapsuudenkesistä ovat valon täyttämiä. Mutta
    muistan myös kuinka heinäntekoaikaan oli myös sadepäiviä ja heinänteko viivästyi ja aikuiset olivat vakavia ilmeiltään. Kun aurinko tuli viimein niin oli päivät täynnä tekemistä. Parhaimmat muistot liittyvät juuri heinäntekoon kun veimme talkooväelle pellolle koreissa kahvitarvikkeet ja heinänteon keskeytti kahvihetki heinäntuoksuisella pellolla. Kalvolassa oli
    Taljalassa mylly jonne tehtiin myllymatkat Ilolasta hevosella.
    Paluumatkalla sain ohjastaa hevosta , vaikka totuuden nimessä ei siinä ohjastamista tarvittu kun Jentta hevonen tiesi itsekin tien takaisin kotitalliin. Myllymatkoilla paistoi aina aurinko
    Mutta oli niissä lapsuuden kesissä tosi rajuja ukkosilmojakin ja
    kaatosadetta. Taivas salamoi ja vettä tuli kaatamalla. Kun sitten ilmavirrat kuljettivat ukkosrintaman kauemmaksi ja aurinko alkoi paistaa niin melkein aina tuli myös sateenkaari
    esiin, lumoutuneena tuijotin sateenkaarta ja ja lapsen mielessäni ajattelin että hyvä voitti pahan ja elämä jatkuu….

  2. avatar Ilkka Iivari sanoo:

    Kyllähän tuo heinaladossa hyppiminen on melkoisen tuttua puuhaa ja mukavaa. Keinusta pudottiin ja välillä orreltakin. Siksipä sitä kait on tämmöinen.
    Silloin ei ollut direktiivejä määrittelemässä alastulopaikkaa, eikä lukitsemassa kyläkeinuja.
    Mitenkähän sitä oikein selvittiinkään, kun yhteiskunta ei holhonnut ja suojellut. Oikea suojelus tulee kyllä ihan muualta, mutta valitettavasti se on tänään unohdettu.
    Tyytyväisenä täyttyy nauttia niistä mukavista muistoista.
    Kesäillen 🙂
    ilkka

  3. Hei Marjaliisa ja Ilkka!

    Mukavia lapsuuden kesämuistoja on varmaan meillä jokaisella. Minäkin kaupunkilaistyttönä pääsin heinänteon makuun isän kotitalossa maalla. Heinien seipäille laittaminen takasi hyvät rusketusrajat kertaheitolla. Kuumottavia olkapäitä sai sitten illalla jäähdytellä järvessä…

    Joo, direktiivit eivät ennen ohjailleet sen paremmin lasten kuin aikuistenkaan elämää. Monet leikit ja työt tuntuvat aika hurjilta nykymittapuun mukaan. Ihmeesti vai pysyttiin hengissä, vaikka vanhemmat eivät liiaksi ehtineetkään vahtia. Suojelusta ja varjelusta tarvitaan silti edelleen, joskin tämän päivän lapsia uhkaavat toisenlaiset vaarat.

    Kesäiloa ilman direktiivejä!

    t. Teija

  4. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Heippa!
    Lapsuuteni -50 ja -60-luvulla viettäneenä ei voi kuin ihmetellä, miten meille järjestettiin turvallisentuntuiset olot. Kuitenkin kaikkien vanhemmat olivat aina töissä, eikä talouspuolessakaan varmaan ollut kehumista. Vai oliko se kaveripiirin vastuuntunto, jossa naperoistakin pidettiin huolta? Voi sanoa, että lapsuus meni luovasti leikkien.
    Vapautta oli koto-oloissa, mutta yhteiskunta oli aika karu tuohon aikaan.
    Kansakoulussa kolmannella luokalla meillä oli puukäsitöitä: tammikuussa annettiin kolmasosa koivuhalosta, ja siitä piti veistää jauhokoussa eli -kauha. Naapurin poika veti pikkuisen liian syvään pyörötaltalla, joten pohjasta kuulsi valo läpi. Keväällä kaikki työt tarkastettiin, ja johtajaopettaja löi taltan naapurin pojan kauhan läpi ja sanoi:”Vie äitelles polttopuuksi!” Nykyään ei kenenkään oppilaan puutöitä sotketa päreiksi, vaikka olisi kuinka heikko tekele.
    Pyrin neljännen luokan jälkeen oppikouluun, ja tuon vuoden kevätjuhlassa menin äitini kanssa hyvästelemään opettajaa. Odotin hieman kannustusta ja menestyksen toivottelua, mutta opettaja sanoi: ”Tervetuloa syksyllä jatkamaan!” Aika viileetä.
    Työpaikoilla meno oli yhtä karua. Samalla luokalla kansakoulussa ollut kaveri olisi mennyt armeijan jälkeen rajavartiostoon, mutta äiti ei laskenut. Sen jälkeen työpaikat Iittalassa olivat joko Anderssonin metallipaja tai Lasitehdas. Tuohon aikaan lasi valmistettiin urakkaryhmissä, jossa liikkeiden rytmillä ja harmonialla oli iso merkitys. Miehet olivat kuin puuttuvia koneen osia. Ansio määräytyi porukan valmistaman hyväksytyn lasin määrästä. Kaveri pääsi vormupojaksi, eikä oikein pärjännyt. Ilmeisesti siinä sanottiin aika pahasti, koska ansiot tulivat hitaimman mukaan. Muutaman kuukauden kaveri kesti. Siihen aikaan ei menty lääkäriin henkisen pahoinvoinnin takia. Haulikon piippu vain suuhun, ja ahdistus loppui siihen.
    Mutta kesät olivat kuumia kuin tämä kesä, paitsi v.-62.
    Tummista sävyistä huolimatta aurinkoista kesää t. Hessu K.

  5. Tervehdys!

    Toisilla meistä on vähän vähemmän niitä ihania lapsuuden muistoja. Onneksi elämä voi olla antoisaa siitä huolimatta 🙂

    Susanna

  6. Hei Susanna!

    Ei se minunkaan lapsuuteni pelkkää auringonpaistetta ollut. Kyllä meillä myrskysi melkoisesti ja vanhempani erosivat vuosi yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen.

    Silti kun nyt katselee elämän räsymaton alkupäätä, on tummien raitojen välissä paljon kirkkaita ja värikkäitä rantuja. Jostain kumman syystä ne pomppaavat esiin tummien seasta. Se on lohdullista.

    Ja vaikka sieltä lapsuudesta ei olisi yhtään mukavaa muistoa, ei mikään estä hankkimasta niitä nyt ja tuottamasta niitä omille lapsille. Lapsuuden merkitys on suuri, mutta emme kuitenkaan ole lapsuutemme vankeja. Sinä olet yksi positiivinen esimerkki siitä.

    Aurinkoista kesää!

    – Teija

Jätä kommentti

css.php