Tuhkimotarinoita

Susan Boyle.jpgMaailmaa on tällä viikolla hämmästyttänyt skotlantilainen täti-ihminen Susan Boyle, joka nousi upealla lauluäänellään Britannian television Got Talent -kykyjenetsintäkilpailun yllätysvoittajaksi. Boyle ei olemuksellaan vakuuttanut sen paremmin tuomaristoa kuin yleisöäkään – ennen kuin hän alkoi laulaa. Sen jälkeen voittajasta ei ollut epäilystäkään.

Kaksi vuotta aikaisemmin saman kilpailun voitti Paul Potts, ujo ja vaatimaton kännykkäkauppias Bristolista. Potts oli lapsuudessaan koulukiusattu ja yksinäinen. Hän rakasti kuitenkin laulamista ja kesti sen avulla vaikeudet koulussa ja toveripiirissä. Monien takaiskujen ja sairauksien jälkeen hän päätti vuonna 2007 osallistua Britannian ensimmäiseen Talent-kilpailuun. Potts voitti kilpailun laulamalla Giacomo Puccinin aarian Nessun dorma. Sittemmin Paul Pottsin levy ”One Chance” on noussut myyntitilastojen kärkeen 15 maassa. Meilläkin levy on soinut ahkerasti koko tämän viikon.

Susan Boylen ja Paul Pottsin elämäntarinat ovat nykyajan tuhkimotarinoita: vapaaehtoistyöntekijästä ja supermarketin kännykkäkauppiaasta megatähdiksi. Minua puhuttelee se, että molemmat ovat päässeet nykyiseen asemaansa ainoastaan sen perustella, mitä he osaavat. Kumpikaan ei ole hankkinut menestystään ulkonäöllään, suhteillaan, rahoillaan tai kuulumalla oikeaan puolueeseen… Kumpikin on vain näyttänyt, että osaa laulaa.

On lohdullista, että jossain tässä maailmassa pääsee vielä eteenpäin oikeilla perusteilla: kyvyillä, luonnonlahjoilla, sinnikkyydellä, rohkeudella, ennakkoluulottomuudella – sekä vaatimattomuudella.  Toivottavasti samoja avuja arvostetaan myös Suomessa.

Taidanpa laittaa Yhden mahdollisuuden soimaan.

2 kommenttia artikkeliin “Tuhkimotarinoita”
  1. avatar Hannele sanoo:

    Todella hienoa, että tosiaan jotkut vielä omilla ansioillaan menestyvät. Laulajat kun tuntuvat meillä ja maailmalla menestyvän lähinnä ulkomuotonsa ansiosta. Toivotaan Susanille paljon tsemppiä jatkoon!

  2. Niinpä. Eikä vain laulajat, vaan monen muun alan ihmiset – ei vähiten poliitikot. Ulkonäkö ja hyvät mediataidot alkavat nykyään olla asiaosaamista tärkeämpiä.

    Hämeenlinnan kaupunki onkin päättänyt ottaa televisioesiintymisen 9-luokan opetussuunnitelmaan…

Jätä kommentti

css.php