Kuka kotona määrää?

Minulla oli viikonloppuna ilo saada hoitaa veljeni lapsia. Viisivuotias Emma on tädin kullannuppu ja yhdeksänvuotias Nikolai hellyttävä sekoitus isoa ja pientä poikaa. Kun vanhemmat olivat painaneet ulko-oven kiinni, katsoi Emma minua hymyillen ja sanoi: ”Sä saat nyt määrätä mua ja Nikolaita.”

Jäin miettimään tytön sanoja. Emmalle oli selvää, että aikuinen on se, joka määrää. Äidin ja isän poissa ollessa määräysvalta siirtyi tädille. Tietoisuus siitä toi pienelle tytölle turvallisuutta. Vaikka täti ei tainnutkaan viikonloppuna määrätä ihan niin tiukasti kuin isä ja äiti, niin marssijärjestys oli selvä: aikuinen on pomo.

Opettajana kohtaan liian usein lapsia, jotka näyttävät olevan kotonaan pomoja. He ovat tottuneet siihen, että saavat sanoa sanansa joka asiaan ja aikuinen palvelee heitä. Näiden lasten on  äärettömän vaikea sopeutua koulun sääntöihin ja kuunnella. Oman vuoron odottaminen ja toisen huomioon ottaminen ei tahdo onnistua millään. Opettajalla on tietämistä, mistä narusta milloinkin vetäisi.

Peräänkuulutan vanhemmuutta, joka jaksaa ja viitsii asettaa rajoja. Rajojen asettaminen ja niiden valvominen ei ole helppoa. On paljon helpompaa antaa lapsen tehdä, mitä hän haluaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista on kuitenkin meillä aikuisilla – vanhemmilla ja opettajilla.

Lapsi kaipaa keskustelua ja kuuntelemista, kasvava nuori myös neuvotteluja ja kompromisseja. Usein lapsi on kuitenkin eksyksissä omien toiveiden ja kaverien asettamien paineiden keskellä. Silloin tulisi kuulla pienen ihmisen äänetön huuto kaiken kapinoinnin taustalta: ”Määrää sä mua, valitä minusta!”

3 kommenttia artikkeliin “Kuka kotona määrää?”
  1. avatar Eräs isä sanoo:

    Näin on. Rakkautta ja rajoja tarvitaan. Rajat ilman rakkautta on kovuutta. Rakkaus ilman rajoja on heitteillejättöä.

    Eräs tuttu sanoi hyvin, kun oli puhetta nuorten vapauksista: ”Luottamus on kova, mutta kontrolli on vielä kovempi.”

  2. avatar Heikki Notko sanoo:

    Olet Teija aivan oikeassa! Monilta nykyisiltä vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Kysytään pari-kolme vuotiaalta lapselta aamulla, kun häntä ollaan viemässä tarhaan, että minkälaiset vaattet Sinulle puetaan? Ei pieni lapsi voi sitä tietää! Se on aikuisen tehtävä ja päätettävä, kulloisenkin vuodenajan ja sään mukaan! Kun äiti hakee lapsen illalla tarhasta, ja menee lapsen kanssa ruokakauppaan, hän kysyy lapselta, mitä Sinä haluat että tänään syötäisiin?
    Näin aikuinen haluaa olla muka ”moderni” ja tasa-arvoinen. Todellisuudessa hän pakoilee vanhemmuuttaan, ja aiheuttaa lapselle väärän mielikuvan, ja hämmentää lasta, sysäämällä omaa vastuutaan hänelle. Eli tekee lapselle, ”karhunpalveluksen”!

  3. Terve Heikki!

    On tietysti olemassa niitäkin asioita, joihin lapselta voi kysyä mielipiteen, mutta päätösvalta on kuitenkin oltava aikuisella. Usein aikuisen on tehtävä myös ikäviä päätöksia, joista lapsi ei tykkää. Silloin on vain jaksettava ottaa vastaan lapsen kiukunpurkaukset ja kapina. Kasvamiseen kun kuuluu myös kyky sietää pettymyksiä.

    Hankalin tilanne on usein ns. ”viikonloppuvanhemmilla”, jotka näkevät lastaan vain harvoin. Lyhyet yhteiset hetket halutaan tehdä mahdollisimman mukaviksi ja sen takia annetaan helposti kaikessa periksi. Kuitenkin molempien vanhempien tulisi osallistua lapsen kasvattamiseen yhtä lailla ja asettaa suunnilleen samanlaiset rajat.

    On totta, ettei tänä päivänä ole helppoa olla vanhempi. Vaatimukset ovat kovat niin yhteiskunnan kuin lapsen taholta. Vanhemmilla saattaa olla monenlaisia ongelmia, jotka heijastuvat lapsiin. Silti pitäisi aina muistaa, että lapset on arvoikkainta, mitä vanhemmille on uskottu. Heille pitäisi riittää aikaa, voimia ja huolenpitoa.

Jätä kommentti

css.php